sunnuntai 25. marraskuuta 2018

# runosunnuntai


Tällä runolla osallistun Riitan runosunnuntai -haasteeseen


Huomena herään

Hiekasta poimin 
säpäleiksi särkyneen elämän
Leijuva pöly auringonvalossa
kuin mielessä sekoavat muistot

Minä kivi graniittinen
pinnalta hikoan
Pisaroiksi helmeileviksi
huuruisessa syysaamussa

Tiedän tunnen
öisenä sudenhetkenä yksinäisenä
Tänään pahasti hukassa
Ei missään ei kukaan

Huomena herään 
Auringonsäteen suostuttelen huoneisiini
Hymyn suupieltä nykimään
Ei elämä elätä
Itse se on elettävä..  uskallettava

©Saassa

Kiitos Riitta ihanasta haasteesta❤️


10 kommenttia:

  1. Ei elämä elätä
    itse se on elettävä.

    Niin totta, vaikka joskus toivoisi, että voisi olla toisin ja elämä kannattelisi hieman tukevammin ja ottaisi osan vastuusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, joskus toivoisi enemmän kannattelua, mutta... On vain yritettävä elää myös itselleen armollisesti, omalla tavallaan
      Kiitos Susu kommentistasi

      Poista
  2. Rajallista ja pientä on kaikki ja suunta itse kullakin välillä hukassa :) Ihana kun yön epäilyjen jälkeen päätit olla toiveikas:

    "Auringonsäteen suostuttelen huoneisiini
    Hymyn suupieltä nykimään”

    Positiivisuus on kauhea klisee, mutta kyllä se monesti auttaa - jos vaan kykenee sen mieleensä suostuttelemaan ;) Kiitos vaikuttavasta runosta & hyvää sunnuntain jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee, konstit on väliin hukassa. Kyllä ne sieltä löytyykin, ennemmin tai myöhemmin.
      Kiitos Riitta kommentistasi ja mukavaa alkavaa viikkoa

      Poista
  3. Upeasti lopussa positiivisuus, se on kuitenkin se hiljainen siivenisku joka nostaa pintaan kun ollaan hukassa. Kiitos, että jaoit runosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ilman positiivisuutta, vaikka pientäkin, on vaikeaa siiville nousta. Kiitos ihanasta kommentistasi 😊

      Poista
  4. Elämä vie, se antaa ja ottaa,mutta elää se pitää itse. Kauniin herkkä runosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther, elää pitää jokaisen omansa, vaikka vaikeaakin väliin olisi. Aina se polku jostain aukeaa, vaikka eksyisi.

      Poista
  5. Aivan huikeaa tämä sinun runosuonesi pulppuaminen.

    VastaaPoista
  6. Kiitos koskettavasta koettelemuksen kautta toivoon ja toipumiseen kulkevasta runosta.
    Sitä se ihmiselo välillä on.

    VastaaPoista

Kiitos, että kävit vierailulla. Ilahtuisin pienestä kommentista ;-)