maanantai 30. maaliskuuta 2020

Kuva mallina

Teemakuun kollaasit 56.

Kuva mallina

Nämä molemmat ovat inspiraatioita Pixabay -kuvista


Akvarellikynät ja tussi






Kiitokset mielenkiintoisesta haasteesta Millin.
Ihanaa, että olette käyneet kommentoimassa blogissani,
vaikka olenkin viime aikoina ollut täältä poissa.

Olen kuitenkin seurannut teemakuun kollaasit -haastetta,
käynyt kurkkailemassa postauksianne ja haasteita.

Aurinkoisia kevätpäiviä ja pysykää terveenä



Täällä lisää Kuva mallina -töitä

torstai 26. maaliskuuta 2020

Kuva mallina teemakuun kollaasihaaste

 Teemakuun kollaasit 56.
Maaliskuun teema : Kuva mallina


Aikaa vierähti viimeisestä osallistumisestani,
kuin myös postauksesta.
Tekemistä on ollut enemmän kuin ehtiikään.
Yritys on ollut jo monasti mukaan, mutta aika ei riittänyt.

Nyt kuitenkin mukana

Tämän piirroksen innoittajan löysin vanhasta lehdestä.
Yhdennäköisyyttä en niinkään hakenut vaan tuon aikauden tyyliä.


Alla lehti ja kuva



Seuraavan huitaisin nopeasti eräänä iltana ennen nukkumaan menoa.
Inspiraatio omasta kuvasta.


Kissamme Nuke testasi uuden paistinpannun, ennen kuin ehdin edes pestä sitä.
Tämän testin jälkeen myös Susu kisuli kävi istumassa siinä.
Kissan mentävä paistinpannu.



Tämä kuva on saanut inspiraationsa Millinin valitsemista kuvista.


Malli löytyy kotoa, kissa nro 1. Bibi

Seuraavaan sain innoituksen myös Millinin valitsemista Pixabay -kuvista.
Inspiraatio on haettu kaukaa, eli voi olla vaikeaa yhdistää tiettyyn kuvaan.


Akryylivärit


Nyt yritän ehtiä katsomaan toisten osallistujien inspiraatioita.