maanantai 16. tammikuuta 2017

Keijulapsi

Tänään otin käsittelyyn aiemmin tekemäni pohjan. Olin ajatellut lähinnä
atc -kortteja varten.
Nyt tein kuitenkin jotain ihan muuta.

Ihastelin eilen Enkulin tekemiä soul collage -kortteja. Niistä en mitään tiedä, mutta Enkulin kortit ovat niin kauniita. Myös hänen aiemmin tekemänsä. Sieltä siirryin Susannan blogiin ja katsomaan hänen korttejaan. Hyvin kauniita nekin.

Kokoa lukuunottamatta, en jaksanut lähteä etsimään lisää tietoa.
Ymmärsin kuitenkin, että ovat jonkinlainen katsaus omaan sielunelämään.
Niitä tehdessä löydetään ja etsitään itsensä sisintä ja työstetään omaa mielen maisemaa.
Ehkä ymmärsin väärin, mutta siitä tuli idea tähän työhön.
Kokokin melkein sama, kuin noilla em. korteilla.

Lienenkö mennyt "ihan metsään", niin kuin minulla on usein tapana ;-)

No, metsäsuomalaisena olen melko yksioikoinen ja suoristelen polkuja.
Leikkaa, liimaa -ihminen, kun en oikein ole, tartun mieluummin kynään tai pensseliin.

Tolkuton mielikuvitukseni kyllä yleensä hoitaa loput.
Tulos on aina arvaamaton, niin kai sitten minäkin.

Kuvan hahmon nähtyäni, muistin sen laihan, pitkähiuksisen takkutukan.
Opettaja aina välillä pyysi jäämään luokkaan, toisten mennessä syömään.
Hän kampasi purkautuneet letit suoriksi ja letitti ne uudelleen.
Solmi äidin laittamat silkkinauhat kauniille ruseteille ja sitten syömään.

Nyt jo edesmennyt opettajani Aino, oli kultainen ihminen sydämeltään.
Mielessäni ajattelen ja kiitän häntä usein.

Katseltuani aikani pohjaa, näin mitä siihen tulee. Hahmo odotti vain rajaamista.
Nyt näytän hänet teillekin.



Keijulapsi

Keiju, lapsi vilkas eilisen
tyttö laiha, tukka takkuinen

Mielikuvitus, siivet selkään kasvattaa
aukeaa silmiin, kaunis satujen maa
Kutsun metsän, lapsi kuulla saa
ei sitä voi, eikä halua vastustaa

Varpain paljain metsän mättäillä kulkee
siniset silmänsä maailman pahuudelta sulkee
Laulu lintujen musiikkina korvissa soi
vain lapsi sen tahdissa tanssia voi

Yli kantojen yli kivien, jalat pienet lennähtää
vain metsän henget, eikä muuta silmissään nää
Tuoksu metsän pientä keijua houkuttaa
metsä lapsen valtaansa ottaa saa

Maan äidin syli sammaleinen
unen turvallisen tarjoaa
käsivarsina ympärillään
sininen taivas ja tuoksuva maa

Koko pienellä sydämellään
keiju metsäänsä rakastaa
vaan ei hän voi välttää
paluuta pahaan maailmaan

Hiljaa sammuu lyhdyt mielikuvituksen
yksi kerrallaan maahan tippuen
Katoaa siivet, haihtuu keiju
kera lyhtyjen sammuvien

Kuulee enää laulun lintujen
laulun muistojen, syvän kaipauksen
Niin särkyi maailmat satujen
murtui sydän pikku keijusen

Saassa (oma runoni)   ©

5 kommenttia:

  1. "Maalaus on kaunis, voimakas väritykseltään,se antaa toivoa ja uskoa, mutta runosi soinnut niin haikeat, ne vievät ajatukset lohduttomaan, unohduksen keitaaseen, satujen". Hienot molemmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther, toivoa ja uskoa elämään ei pidä kadottaa. Osa lapsista elää satumaailmassa enemmän kuin toiset ja sen menettäminen on kova paikka.

      Joulupukki olisi mielestäni kernaasti saanut olla aito, vieläkin niin ajattelen ;-) Ja metsässä, mikäs niin mukavaa, kuin peikot, menninkäiset ja maahiset.
      Lapsen satumaailma on paikka, jonne aikuisen on mahdotonta päästä.



      Poista
  2. Ei ole mielikuvituksen lyhdyt sammuneet, eivätkä siivet katkenneet.
    Hieno on runosi ja kertoo, miten eräs tuttu keijulapsi löytää luonnon ja se antaa edelleen voimaa ja rauhaa.

    Hieno maalaus ja runo, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimaa ja rauhaa antaa metsä edelleen. Tosin kankeilla jaloillaan, ei tanssi enää mättäillä ;-D Tukka on kyllä vieläkin takussa.

      Joskus harvoin, päästessäni lapsuuden metsään, tunnen käsittämättömän hyvän olon, kuin kotiin saapuisin. Toki pidän kaikista metsistä, nykyisestäkin, mutta lapsuuden metsä on se kaikkein rakkain.
      Käyn siellä hyvin harvoin, pois lähtö saa aikaan niin pahan mielen, että vältän sitä.
      Kiitos Uuna kommentistasi

      Poista
  3. Metsässä on hyvä olla, ei paina elon huolet, hetkeksi unohtuu.
    Lapsuuden metsässä myös viihdyn kesäisin, silloin harvoin kun sinne pääsen.

    Hieno runo ja maalaus!

    VastaaPoista

Kiitos, että kävit vierailulla. Ilahtuisin pienestä kommentista ;-)