maanantai 9. tammikuuta 2017

Maalauksiin tunkee yllätysporukkaa


Tämän työn tein pohjaksi, 
tarkoituksena leikellä osiin, pienenmpiä töitä ja atc -kortteja varten.


Osa työn toisesta päästä. 


Lepakko, joka on teemakuun kollaasin töissä.


Ja tässä silmä, joka on myös kollaasissa.

 

Kauris, jonka niskan takana, yksi valvova silmä on :-)



Puun henki ojentaa kätensä (oksansa) kohti kauriin rintaa.



Koko työ. 


Kuvat ovat todella huonoja. Päivän makasin päänsäryssä sohvalla ja aina välillä vähän aikaa olin jaloillaan. Pää on aivan tokkurassa lääkkeistä ja kivusta, joka kesti taas liian pitkään :-(
En jaksanut enää kuvata paremmin. 
Työ on niin suuri, ettei sovi skanneriin. Skannerilla olisin saanut tarkemman kuvan.

Näytän nyt kumminkin, huonoista kuvista huolimatta, koska se syntyi kuin itsestään.
Useinmiten näihin tunkee aina jotain, mutta että näin paljon samaan ;-))

Vahvistin tummalla hiukan kauriin ja puun hengen ääriviivoja,
 että näkyy mitkä alueet mielestäni muodostavat ne.
Lepakon vieressä näyttäisi lentävän perhonen.

Mitä sinä näät tässä ihmekuvassa?






8 kommenttia:

  1. Ison ja pikkunorsun minä näen. Toivottavasti toivut pian päänsärystä ja pahasta olosta. Hienosti tehty kuvat, taitava olet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sisko hauskaa, että siellä on norsujakin. Päänsärky hellittää, ainakin toistaiseksi. Tämä syntyi sattumalta :-) Mitään kuvaa en tähän olevinaan tehnyt, mutta värit päättivät toisin.

      Poista
  2. Ihanat yksityiskohdat. Ekassa kuvassa istuu iso kissa etutassu koholla. Puun hengen vieressä nään pupusen. Onpa todella jännittävä työ täynnä mystisiä yksityiskohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kisulikin löytyi :-) Minun silmiini puun hengen pää, on kuin pikku pupulin :-) Ukkelillekin aina näytän ja kysyn. Molemmat näemme hiukan eri tavalla kuvat.

      Ihanaa, että jokainen näkee kuvan omalla tavallaan. Vanhoja akvarellivärin jäämiä tuubeista, hiven vettä ja erikeeperiä.
      Ottivat vallan omiin hoteisiinsa ja muovautuivat kuviksi :-D
      Kiitos Enkuli kommentistasi <3

      Poista
  3. Voi sinun päätäsi :( Toivottavasti kivut hellittävät ja pian!

    En etsi kuvasta mitään, nautin väreistä ja tekstuurista, runsasta, voimallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, on melkomoisen laho pää, kun aina kipeänä :-)
      Nauti vaan rauhassa, abstrakti pohja sen pitikin alunperin olla. Värit vain hakivat erikoisella tavalla paikkaansa :-D
      Kiitos Susu kommentistasi <3

      Poista
  4. Oi mikä ihana työ! Näen sinun kertomiesi lisäksi lintuja ja tanssivia sammakoita.
    Eniten olen ihastunut noihin silmiin, miten ne voivat olla niin näkeviä.
    Tämä on kyllä vaikuttava työ.

    Jospa päänsärky teki sen, ettet kyennyt miettimään tarkkaan, mitä tekisit, siispä syntyi taidetta.
    Toivottavasti päänsärky silti jo helpottaa, on se tosi inhottavaa.

    VastaaPoista
  5. Taitaa olla ihan metsäväen omat karkelot, kun noin paljon sakkia. Ottivat itse kuvan omista juhlistaan.

    Tein tämän jo paljon ennen joulua, muistaakseni marraskuussa, tai joulukuun alussa. Jätin odottamaan piirustuslehtiön väliin käyttöä ja nyt sitä sitten löytyi :-))

    Päänsärky hellitti tänään, toivottavasti pitkäksi aikaa.
    Piirtelin jo iltapäivällä uuden haastetyön :-)

    Kiitos Uuna kommentistasi<3

    VastaaPoista

Kiitos, että kävit vierailulla. Ilahtuisin pienestä kommentista ;-)