Juoksin metsään,saavuttuamme saarimökille. Aurinkoinen metsä ojensi käsivartensa kutsuen.
Rakastin metsää, joka sai pitkähiuksisen laiheliinin mielikuvituksen valloilleen. Kuljin usein paljain jaloin,tunteakseni maan lämmön, ruohon,viileät kivet,pistelevät havut.
Lapsen askel oli kevyt juostessa metsän syliin. Edessä kaunis näky. Puunrungot pikkuruisella aukiolla pitkällään,koivu ja mänty. Ilma tuoksui vahvasti metsälle.
Kiipesin rungoille,oli pakko,en voinut vastustaa.
Havahduin kyljellään rungon päällä sikiöasennossa. Kuin joku herättäisi unesta.
Metsä tuntui erilaiselta,pelko täytti mielen. Pakko päästä äkkiä pois. En ymmärtänyt tapahtunutta.
Seuraavana päivänä menimme veljen kanssa katsomaan paikkaa. Sitä ei löytynyt koskaan.
Muistan vieläkin auringossa kylpevät puunrungot,paikan joka katosi.
Viikon 14 krapu: Ilma,vieras,ruoho/https://susupetalsanat.wordpress.com/2026/03/29/matka-itseen/
Ihana metsän tunnelma alussa, sitten tunnelma vaihtuu ... Luonto on tärkeä.
VastaaPoistaMetsässä kuljen yhä ja nautin. Outo tapahtuma jäi mieleen,mutta en pelkää metsää. Luonto on todella tärkeää. Ilman sitä ....en olisi mitään. Olemmehan osa luontoa. Kiitos kommentista Aino
VastaaPoistaIhana tarina, minäkin rakastan metsää. Metsä voi olla lohduttava syli. Myös minulle on tuttu kokemus se, että yhtäkkiä tuttu metsä voi näyttää aivan vieraalta.
VastaaPoista"Vanha kansa" puhui metsän peitosta,jos tuttu metsä alkoi näyttää vieraalta
VastaaPoistaTunnelma muuttui nopeasti tarinassasi, ensin kevyttä, sitten raskaus laskeutui!
VastaaPoistaKiitos SusuPetal kommentista. Lapsi säikkyy outoja kokemuksia,joskus aikuinenkin. Selitystä tapahtuneelle, en ole keksinyt, mutta pelkoja se ei jättänyt. Yhtä iloisena juoksin metsään aina mökillä ollessa. Metsä on edelleen "kotini"
VastaaPoistaMetsä on minullekin tosi tärkeä. Hyvä, että asia ei jäänyt vaivaamaan.
VastaaPoistaTapahtuma sinänsä oli outo. Mitään järkevää selitystä sille ei löydy. Voi vain arvailla....vaan metsästä minua ei saa pysymään pois millään :-)Kiitos kommentista Cara.
VastaaPoistaIhan hyvin voi noin tapahtua jos haltioituu jostain asiasta niin että kaikki muu unohtuu ja metsä tuoksuu 👍👍👍
VastaaPoistaJoissakin tilanteissa kyllä. Vaan se että heräsin kyljelläni rungolla, enkä tiedä miten siihen jouduin. Muistan kyllä kun nousin rungolle. Ja ettei paikkaa löydy enää koskaan. Jos olisi ollut ukkonen, voisin kuvitella että salama olisi lyönyt lähelle. Vaan ei sitäkään ollut.Kiitos kommentistasi Sini.
PoistaJoskus tunnelma kuvittaa tiettyä paikkaa, johon palaaminen myöhemmin osoittautuu pettymykseksi; tässä tapauksessa sitä ei edes löydy myöhemmin.
VastaaPoistaKyllä, valo ja muut elementit voivat joskus vaikuttaa tunnelmaan. Kaatuneet rungot eivät voi kadota. Se oli outoa, saaressa on helppo tutkia maasto. Vastaavaa ei oo muulloin sattunut,eikä ole mitään sairautta,mikä voisi tehdä. Hassu ja outo tapahtuma. Kiitos kommentista Pasanen
VastaaPoistaMielenkiintoinen tarina, kun on vielä tositapahtumakin. Minulle metsä merkitsee ihan valtavasti myös ja suren, kun täältä Hesastakin on kaadettu kaikki metsät, vain pienet pläntit jätetään.
VastaaPoistaSe on harmi,kun kaikki kaadetaan rakentamisen tieltä. Metsä on terveyden ja hyvinvoinnin paikka ja tärkeä isolle osalle meistä. Tapahtuma on tosi. Vastaavaa ei ole ennen,eikä jälkeen tuon sattunut.
PoistaEhkä todella jouduit metsänpeittoon. Kuka on kokenut vastaavanlaisen tilanteen, muistaa sen tapahtuneen kuten sinulla. Mieleen hyvin jäänyt paikka katoaa jäljestä päin, kuin sitä ei olisi ollutkaan. Kerrot hyvin.
VastaaPoistaMinulle on muutaman kerran käynyt vastaavanlaista. Enkä ihmettele, samoilen niin paljon metsissä.
Niin varmaankin.Mitään selitystä en tapahtuneelle keksi.Jos olisi kaatunut ja satuttanut pääni,mutta mitään sellaista ei käynyt. Kiitos Aimarii kommentista
VastaaPoistaMetsässä on salaperäisyyttä. Muistan kun veljeni kanssa veimme poikamme vuokramökin lähellä olevaan synkkään kuusikkoon. Pojat olivat vielä pieniä natiaisia ja heitä hieman jännitti hämärä metsä. Kun eteemme tuli iso keskeltä haljennut kivi, keksin, että sepitän siitä tarinan. Niinpä sanoin, että jättiläinen on miekallaan halkaissut tämän kiven. Veljenpoikani pillahti itkuun ja pyysi värisevällä äänellä, että palaisimme mökille. Juuri kun seikkailu oli vasta alkanut. Minkäs teet, olin mokannut.
VastaaPoista🤣Tarkoitus on ollut hyvä, mutta synkkä metsä ja jättiläisen miekanjälki taisi olla liian kova juttu pienille natiaisille. Omat lapseni vein myös metsään ja kerroin satuja. Ovat asioita, jotka lapset muistavat vielä aikuisenakin. Kiitos Oriolus kommentistasi
VastaaPoistaMetsänpeitto vai lapsuuden loppu?
VastaaPoista???
VastaaPoistaIhana tarina. Minäkin rakastan metsää, mutta nykyään metsät katoavat yhdessä yössä ja aamulla on vain hakkuuaukko jäljellä
VastaaPoistaTotta, hakkuita on joka puolella. Kohta ei ole kuin nuoria, risukkoisia taimikoita.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Enkuli🤗