torstai 26. maaliskuuta 2020

Kuva mallina teemakuun kollaasihaaste

 Teemakuun kollaasit 56.
Maaliskuun teema : Kuva mallina


Aikaa vierähti viimeisestä osallistumisestani,
kuin myös postauksesta.
Tekemistä on ollut enemmän kuin ehtiikään.
Yritys on ollut jo monasti mukaan, mutta aika ei riittänyt.

Nyt kuitenkin mukana

Tämän piirroksen innoittajan löysin vanhasta lehdestä.
Yhdennäköisyyttä en niinkään hakenut vaan tuon aikauden tyyliä.


Alla lehti ja kuva



Seuraavan huitaisin nopeasti eräänä iltana ennen nukkumaan menoa.
Inspiraatio omasta kuvasta.


Kissamme Nuke testasi uuden paistinpannun, ennen kuin ehdin edes pestä sitä.
Tämän testin jälkeen myös Susu kisuli kävi istumassa siinä.
Kissan mentävä paistinpannu.



Tämä kuva on saanut inspiraationsa Millinin valitsemista kuvista.


Malli löytyy kotoa, kissa nro 1. Bibi

Seuraavaan sain innoituksen myös Millinin valitsemista Pixabay -kuvista.
Inspiraatio on haettu kaukaa, eli voi olla vaikeaa yhdistää tiettyyn kuvaan.


Akryylivärit


Nyt yritän ehtiä katsomaan toisten osallistujien inspiraatioita.








17 kommenttia:

  1. Vai koeistuvat teidän kissat paistinpannutkin, onpa hauska juttu! Kissakuvasi ovat mainioita. Aurinkoa ja kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta. Koeistuvat ja sovittavat itsensä kaikkeen,mitä mielikuvituksessa voi keksiäkään. Pussit, laatikot, astiat, kaapit, ihan mikä vaan kelpaa. Nuke on siinä kekseliäin.

      Poista
  2. Kissan mentävät pannut :D Voi teidän karvakasojanne!!

    Tuo Bibin muotokuva on huikea!!

    Kivaa, kun olet ilmestynyt Blogistaniaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, melkoisia karvakasoja. Ei meinaa perässä pysyä. Kolme vintiötä, jotka saivat pari viikkoa sitten seurakseen 3 kk ikäisen mopsityttösen. Ja jos vauhtia ei ennen ollut tarpeeksi, niin nyt sattuu ja tapahtuu ;-))
      No ei ehdi aika käydä pitkäksi. Kiitos kommentistasi Susu, yritän parantaa tapani ja ehtiä vähän tännekin.

      Poista
    2. Mopsivauva! Vau, kuvia kehiin!!!

      Poista
  3. Kyllä sai hymyn huulille tuo paisinpannussa istuva kissa. Eipä bibi paljonkaan hävinnyt. Aivan mainioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se oli pakko kuvata. Niin tyypillistä meillä. Aina pitäisi muistaa, kun jotain uutta pöydälle jättää, että kissat ehtivät katsomaan, ennen kuin olet ehtinyt edes selkääsi kääntää. Kiitos kommentistasi Armiida

      Poista
  4. Ihana kun ehdit taas mukaan teemailemaan. Hauska tuo paistinpannujuttu ;) Upeasti piirrät muotokuvia. Bibissä on aina luonnetta! Abstraktissa on maailma mennyt mullin mallin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan monestiko on houkuttanut osallistua. Kiire on olevinaan aina, eikä ehdi puoliakaan :-D
      Nyt on pakko olla kotona, joten aikaa osallistua. Kiitos kommentistasi

      Poista
  5. Paistinpannukkissat! Mainio rotu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vitsailin et eikun kissa tulille :-) No ei sentään, hauska tempaus Nukelta ja mitä isompi edellä, sitä....Susu kokeili myös. Kiitos kommentista Aimarii

      Poista
  6. Voi juku, kun onkin hieno tuo paistinpannu kissa...ja tykkäsivät molemmat siinä istuskella...ovat varmaan tuotteiden koekäyttöönottajia, ja havaitsivat hyviä olevan, kun noin maittoi siinä lokoilukin!
    Tosi hienot työt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka, mitä ilmeisimmin läpäisi koekäytön :-)

      Poista
  7. Pannu on kuin nappiinsa kissalle sopivaksi tehty.:)
    Bibi uhkuu tarmoa.
    Hienoja töitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just passeli niille. Bibi on kotioloissa laiskansutjakka, mutta kun joku kyseenalaistaa sen aseman, löytyykin tarmokas ja omanarvon tunteva kissatyttönen.
      Kiitos Liplatus kommentistasi.

      Poista
  8. Ihanaa kuulla sinusta!!! Tosi kivoja oivalluksia ja paistinpannukissakuva paras :) Voikaa hyvin siellä ja toivottavasti kerkiit enemmän nettiinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther, aika mennä hurahti liian nopeaan. Muutoksia on tullut niin moneen asiaan. Paljon hyviä asioita edessä ja takana. Koirakin meillä taas on, vaikka kissat niin rakkaita, ilman koiraakaan en osaa olla, vaikka yritin. No, mopsi on niin pieni, että menee kissojen seassa hyvin. Yritän ehtiä enemmän tännekin.

      Poista

Kiitos, että kävit vierailulla. Ilahtuisin pienestä kommentista ;-)