Juoksin metsään,saavuttuamme saarimökille. Aurinkoinen metsä ojensi käsivartensa kutsuen.
Rakastin metsää, joka sai pitkähiuksisen laiheliinin mielikuvituksen valloilleen. Kuljin usein paljain jaloin,tunteakseni maan lämmön, ruohon,viileät kivet,pistelevät havut.
Lapsen askel oli kevyt juostessa metsän syliin. Edessä kaunis näky. Puunrungot pikkuruisella aukiolla pitkällään,koivu ja mänty. Ilma tuoksui vahvasti metsälle.
Kiipesin rungoille,oli pakko,en voinut vastustaa.
Havahduin kyljellään rungon päällä sikiöasennossa. Kuin joku herättäisi unesta.
Metsä tuntui erilaiselta,pelko täytti mielen. Pakko päästä äkkiä pois. En ymmärtänyt tapahtunutta.
Seuraavana päivänä menimme veljen kanssa katsomaan paikkaa. Sitä ei löytynyt koskaan.
Muistan vieläkin auringossa kylpevät puunrungot,paikan joka katosi.
Viikon 14 krapu: Ilma,vieras,ruoho/https://susupetalsanat.wordpress.com/2026/03/29/matka-itseen/
Ihana metsän tunnelma alussa, sitten tunnelma vaihtuu ... Luonto on tärkeä.
VastaaPoista